maanantai 9. toukokuuta 2011

Viikonloppu maalla




Lähdimme perjantaina viettämään miehen ja Pikku-apurin kanssa äitien päivää äitini luokse maalle. Perjantai päivä meni lähinnä töissä ja matkustelussa, mutta perille päästiin. 
Lauantaina lähdin äidin kanssa ruokaostoksille, sekä vähän shoppailemaan kevään juhlia varten. Äiti vei minut myös ihanaan kangaskauppaan, josta lähti mukaan mm. nappeja ja magneetteja, sopivia kankaita ei löytynyt vaikka valikoima oli huikea. Ostokset tehtyämme lähdimme katsomaan Pesisprinsessan (siskontyttö 6 vuotta) pesäpallopeliä. Pesisprinsessa oli niin reipas, vaikka olikin koko porukan pienin ja hän pääsi lyömäänkin monta kertaa. Pesisprinsessa sai oikein mitallinkin kaulaansa ja voi että kun täti oli ylpeä. Pelin jälkeen lauantai jatkui leipomisen ja sunnuntai-valmistelujen merkeissä. Teimme äidin kanssa mm. katkarapupiirakkaa, punajuurifetalaatikkoa, vadelmajuustokakkua, gluteenitonta juustokakkua ja kakun jossa oli riisimurosuklaa pohja ja mansikkarahka päällinen. 
Sunnuntaiaamuna nukuttiin pitkään ja äiti tietysti nousi viimeisenä. Äidille tehtiin aamupala ja maisteltiin mansikkamurokakkuakin. Kohta alettiin ruoanlaittoon ja ruokalistalla oli mm. uunilohta, possua, perunaa, kastiketta, punajuurifetalaatikkoa ja erilaisia salaatteja. Ruoka maistui kakutkin mahtui vielä päälle. Jostain syystä katkarapupiirakka oli piiloutunut jääkaapin uumeniin ja se unohtui syödä kokonaan, mutta syömistä kuitenkin riitti ilman piirakkaakin.
Viikonloppu meni nopeasti ja mukavaa oli. Äiti sai lahjaksi sen hienon Decoupage- tekniikalla tehdyn purkin, jossa oli käytetty Marimekon Iltavilli servettejä, kirjan Strömsön mahtavista ideoista ja kukkia. Viikonlopun aikana inspiroiduin maalla olosta niin, että ryhdyin valokuvaamaan vähän enemmänkin. Tässä muutamia otoksia. 


Allergiani aiheuttaja

Keltainen toukokuu

Muurahaiset liikenteessä

Kesän kirpein

Pikku-apurikin viihtyi maalla

Maalaisten moottoritie

Tuulen kaunistama

Jättikävyt 

Pommikone