lauantai 7. huhtikuuta 2018

MAALISKUUN LÖYDÖT


Heippa! Viime kuussa tuli tehtyä hyviä 2hand löytöjä ja tässäpä niistä herkuimmat;







Vanhat pärekorit ovat hyviä säilyttimiä ja niitä on meillä ennestään jo muutamia. Ennen sisälle pääsyä, olen nämä jättänyt aina ulos muutamaksi päiväksi tuulettumaan!












Arabian kukkaruukkuja on ollut liikkeellä nyt varsin mukavasti ja tässä lähiaikoina olen saanut niitä NELJÄTOISTA kappaletta! Näistä puolet löysi äiti, kolme sain isältä ja neljä bongasin itse. Olen aloittanut multien ja ruukkujen vaihdot nyt jo pikkuhiljaa.. on taas ihana nähdä miten auringon vaikutus alkaa näkyä kasveissa!


Talvi vei mennessään muutamia kasveja, joten on tietysti pitänyt hankkia uusia tilalle. Mm. kuvan anopinhammas ja useita kaktuksia on kirppiksiltä löytynyt euron kipale hintaan! 







Ilvestölkkejä löytää useasti ilman kansia joka on tosi harmi, sillä pelkkiä kansia sattuu vastaan todella harvoin. Nyt kuitenkin eteeni sattui kolme kauniisti patinoitunutta kaveria, eikä niitä voinut jättää ostamatta, sillä muutamista purkeista puuttui kansi. Pikkuinen pelko alkaa piileä meidän apteekkarinkaapin suhteen, että romahtaako se tai irtoaako seinästä joku kaunispäivä sillä näitä purkkeja alkaa olla aikas monta siellä.



Kirppishaukka kiittää ja kuittaa! Taasen valtava määrä löytynyt kaikkea tarpeellista.



//E