tiistai 25. syyskuuta 2018
LISSABONIIN!!
WOHOOO!! Jo perinteeksi muodostunut äiti-tytär retki lähestyy sillä lähdemme TÄLLÄ VIIKOLLA matkaan! Kohteena on, kuten otsikosta näkyy Lissabon, josta ollaan jo puhuttu monta vuotta! Olen tooodella fiiliksistä tästä reissusta, mutta jotenkaan en vielä ymmärrä että lähtö on jo ihan pian! Aiotaan NAUTTIA JA OLLA, sekä tietty kiertää nähtävyyksiä ja fiilistellä kulttuuria. Oi että, en malta odottaa että ollaan jo perillä!
Reissun jälkeen saakin jo sitten alkaa valmistautumaan jouluun! Ei voi käsittää miten tuo vuoden lempparein aika on taas jo ihan ovella! <3
torstai 20. syyskuuta 2018
PESUPÄHKINÄT
Meille tulee pyykkiä loppupeleissä melko vähän ja konetta pyöritetään vain muutamia kertoja viikossa. Haluan kuitenkin että tämä tapahtuu mahdollisimman ekologisesti ja luontoa säästäen. Meillä on ollut aiemmin käytössä hajusteeton, ympäristöystävällinen nestemäinen pesuaine ja nestemmäinen huuhteluaine jota ollan käytetty aniharvoin.. sillä pullo on vähintään vuoden vanha, enkä ole kokenut piiitkiin aikoihin tarvitsevani sitä ollenkaan. Molemmat aineet ostettu muovipullossa. #zerowastesyyskuu:n sekä #nakedweek haasteen innoittamana päätin kokeilla pesupähkinöitä! Pähkinöistä ei periaatteessa jää mitään kuormittamaan luontoa, sillä ne saa heivata biojätteeseen käytön jälkeen!
Mitäs nämä pähkinät sitten oikein ovat? No, ne ovat sekä ympäristö-, mutta myös ihoystävällinen pesuaine, joka ei kuluta tekstiilejä. Pesupähkinät ovat peräisin Himalajan vuoristoalueelta, jossa ne kasvavat luonnonvaraisina ja niiden tuotantoprosessi on luonnonmukainen, energiaa säästävä sekä vuorovaikutuksessa paikallisten ihmisten kanssa. Näitä ekologisia ja riittoisia pähkinöitä onkin käytetty sekä Nepalissa että Intiassa jo satoja vuosia niin pyykinpesuun, kuin henkilökohtaisen hygieniankin hoitamiseen. Pesupähkinät ovat uusiutuva luonnonvara, joka ei siis kuormita luontoa tai vesistöjä.
Ostin pesupähkinäpussin siskoni kanssa kimppaan Ruohonjuuresta ja pussin mukana tuli myös pieni pussukka, johon pähkinät laitetaan ennen koneeseen nakkaamista. Itse olen laittanut pähkinät pesupussiin, josta ovat toimineet vallan mainiosti. Koneeseen suositellaan laitettavan 3-6 rikottua pähkinää, 60 asteessa pestäessä pähkinät ovat kertakäyttöisiä ja 40 asteessa ne voidaan käyttää uudelleen. Pähkinöissä oleva sapoliini liukenee koneessa pyykkiin, joka siis toimii pesuaineena ja tämän takia pähkinät kannattaa vähintään puolittaa ennen koneeseen laittoa. Pyykin määrästä/ likaisuudesta riippuen olen säätänyt pähkinöiden määrää, mutta lähes poikkeuksetta neljä pähkinää on mennyt koneeseen.
Pähkinöistä voisi tosiaan myös liottaa nesteen ja näin ollen käyttää nestemäisenä pesuaineena tai ihan nesteenä kodinpuhdistukseen! Tätä en ole vielä testannut, mutta varmasti vielä kokeilen. Planet Puren 350g pussi pesupähkinöitä maksaa Ruohonjuuressa 8,75€ ja pähkinöitä pussissa on satojasatoja, joten peseminen on myöskin edullista! Ja ainakin Ruohonjuuresta pähkinöitä voi ostaa myös irtomyyntinä omaan pussukkaan, PARASTA!
Pähkinöillä pesty puhtaan pyykin tuoksu on todella mieto, samankaltainen kuin hajusteettomalla pesuaineella pestäessä. Jos kaipaa pyykkiin tuoksua voi joukkoon toki laittaa vaikkapa muutaman tipan eteeristä öljyä. Sain myös vinkin, että jos pyykki on todella likaista tai tarvii vielä lisäpesutehoa, pähkinöiden joukkoon voi lisätä soodaa. Itse en ole kaipaillut ainakaan tässä vaiheessa vielä kumpaakaan.
Ja totta tosiaan pyykistä tulee puhdasta, vaikka pähkinöillä pesu kuulostaakin hassulta. Oikeastaan mitään varsinaista eroa en ole huomannut nestemäiseen pesuaineeseen! Parasta ja sydäntä lämmittävää tässä on tuotteen toimivuuden lisäksi tietysti siis se "näkymätön puoli", eli luonto kiittää sekä ekologisesta tuotteesta, kuin myös muovittomasta vaihtoehdosta!
Voinkin siis enemmän kuin lämmöllä suositella testaamaan pähkinöitä, sillä nämä ovat tulleet meille jäädäkseen.
lauantai 8. syyskuuta 2018
2HAND VAATELÖYTÖJÄ
Vintage Rayban aurinkolasit ja neuletakki 100% villaa |
Ostan nykyään paljon vaatteita kirpputoreilta käytettynä. Vaate- ja asustehankintojen kohdalla pidän tietyt kriteerit mielessä, joiden avulla erottelen jyvät akanoista ja löydän vaatekaappiini pitkäikäisiä ja laadukkaita vaatteita ja asusteita. Kirppiksellä kynnys ostamiseen on matalampi, sillä myös hinnat ovat sitä. Järkevää kuluttamista ei ole kuitenkaan ostaa mielinmäärin vaatteita käytettynä, sillä kuormittaahan nekin käyttämättömänä! Ei kannata siis antaa pelkän edullisen hinnan ohjata ostopäätöstä, vaan miettiä käyttötarkoitusta.
Monet vaatekaappini helmistä on hankittu kirppiksiltä ja kuviin olen kerännyt sekalaisen sakin vaatteita ja asusteita, niin uudempia kuin vanhempia. 2hand vaatteiden kohdalla kuvittelen aina mielessäni ketä ja millainen tyyppi vaatetta on aiemmin käyttänyt, se on hauskaa! Listasin vielä alle omia kriteerejäni vaatteiden ostamiseen kirppikseltä.
Aarikan helmet, käsinsolmittu macramekassi ja neule 100% puuvillaa |
Luonnonmateriaalit, villat, puuvilla, pellava ja hamppu ovat materiaaleja joita suosin. Olen kuitenkin ostanut käytettynä ulkovaatteita (kuten kuvan anorakki) joissa on keinokuituja, nämä ovat oikeastaan ainoa poikkeus sääntöön.
Pyrin testaamaan vaatteet kirpputorilla jos siihen vaan on mahdollisuus, sillä kirppikselle ei voi palauttaa vaatteita, kuten kauppaan voi. Nettishoppailua en harrasta käytettyjenkään vaatteiden kohdalla, sillä itselle on aina tärkeää päästä juurikin näkemään ja kokemaan vaate tai tuote ennen ostopäätöstä.
Saumojen ja kankaiden perusteellinen läpi syynäys. Jos vaatteessa on reikä tai sauma rikki, mietin onko resursseja ja taitoa korjata ja onko vaate sen "arvoinen ja väärti" että kannattaa tai viitsii korjata. Itse jätän poikkeuksetta lähes aina rikkinäiset ja likaiset vaatteet ostamatta.
Tähän anorakkiin löytyi myös matchaavat housut |
Tunnustelen vaatteita kunnolla, sillä näppituntumalla saa paljon osviittaa materiaalista ja laadusta.
Voi kuulostaa hullulta, mutta haistelen vaatteita, sillä vaikka vaate olisi muuten täydellinen, voin hajun takia jättää sen ostamatta. Esimerkiksi yhdestäkään kirppikseltä ostamastani nahkaisesta tuotteesta ei ole lähtenyt kokonaan tunkkainen haju pois vaikka olen kuinka tuulettanut.
Tutkin aina pesulaput ja hoito-ohjeet huolella. Vähän edelliseen kohtaan vielä viitaten, kannattaa pitää mielessä ostaako tuotteen, jota ei saa pestä vesipesulla. Riittääkö pelkkä tuuletus saamaan hajut (ja tai tahrat) pois tai riittääkö edes peseminen? Tai pitääkö pestä kemiallisesti, joka taas tuo lisäkustannuksia.
Leviksen farkkutakki, neule 100% villaa, Louis Vuittonin lompakko |
Suosin suomalaisia merkkejä, sillä ne useimmiten ovat parhaiten säilyneet ja hyvin pidetty.
Mietin mihin tarkoitukseen ostan vaateen ja onko sille käyttöä mahdollisimman pitkäksi aikaa, näenkö itseni tässä vaatteessa loppuelämäni tai ainakin vaikka vielä kymmenen vuoden päästä. Näin ollen mukaan valikoituukin usein simppeleitä ja varsin monikäyttöisiä ja aikaa kestäviä juttuja.
Kirpputoreilta en osta alusvaatteita tai sukkia, bikinejä, päähineitä, hanskoja tai kenkiä.
maanantai 3. syyskuuta 2018
ELOKUUN LEMPPARIT
Tähän kirjoitukseen on kerätty kuukauden lemppareimpia juttuja, joka voi olla esimerkiksi kirja, paikka, ruoka, ihminen, vaate, asia, tapahtuma, tekeminen tai jokin muu kiva juttu.
Marjojen kerääminen. Viinimarjat, luumut ja karviaiset on säilötty omin kätösin pakkaseen. Homma on todella terapeuttista ja parasta on nähdä, kun kipot täyttyy pulleista marjoista. Ja porukassa tämä vasta mukavaa onkin, kun on juttukavereita ja hyvää seuraa! Omppuja olisi vielä tarkoitus hamstrata.
Nollahukka Instagram-tili. Luin Otso Sillanaukeen Zero Waste kirjan, jonka jälkeen aloin seuraamaan hänen ja Aino Kämäräisen yhteistä Nollahukka Instagram-tiliä. Tilillä on maanläheinen ja aito tunnelma, eikä täydellisyyttä yritetä tavoitella, vaikka tavoite onkin elää kuluttamalla mahdollisimman vähän. Tilillä on paljon hyviä vinkkejä nollahukka elämäntyyliin ja fiksuja ajatuksia kahden eri elämänvaihetta elävän ihmisen matkasta kohti kestävämpää arkea.
Pellavapuuvillaneule. Tämä neule lukeutuu yhdeksi elokuun parhaimmista
kirppislöydöistä, sillä kyseinen kevyt, täydellisen mallinen ja värinen
sekä huiput materiaalit omaava neule on ollut päälläni jatkuvasti! Pulitin neuleesta vaivaiset 1,50€.
Kirppikset. Elokuussa kiertelin paljon tiheämpään tahtiin kirppiksillä
ja se tuotti tulosta! Tein superkivoja löytöjä niin kotiin, kuin vähän
muillekin! Elokuun kirppislöydöistä kirjoittelen vielä oman jutun
myöhemmin.
Junamatka siskontytön kanssa. Vaikka matka oli lyhyt, oli riemu sitäkin mittavempi! Junassa hämmästeltiin turvavöiden puuttumista ja katseltiin nopeasti vaihtuvia maisemia ja bongailtiin tuttuja paikkoja. Syötiin myös tietty eväitä.
Sisko. Aina ei olla oikein tultu toimeen ja vuosien varrella on ollut haasteita löytää yhteinen kieli ja ymmärrys toista kohtaan. Nyt tuntuu siltä että ollaan vihdoin löydetty yhteys.
Niska. Ei ole kaupungillakaan väliä, sillä Niska tekee Suomen parhaimmat peltileivät eli pizzat! Käytiin testaamassa Pietarsaaren pub ja oli niin törkeän hyvää! Vahva suositus makunystyröitä ja mieltä rikastuttavalle Cecilia pizzalle (tilaan ilman sipulia)!
Bookbeat.
Päätin ”panostaa itseeni” ja hankin tämän kirjasovelluksen. Kirjoja
on tullut luettua ja kuunneltua jo monta, mm. yllä mainittu Zero Waste,
Veitola ja Kuinka olla välittämättä paskaakaan. Työmatkoilla sovellus on nykyään ihan must,
sillä aika menee varsin nopeasti kuunnellessa. Parasta sovelluksessa on ehdottomasti
se, että lukea ja kuunnella voi koska vaan ja missä vaan ja kirja on
aina käsillä. Meidän pikkukylässä kirjasto on todella huonosti auki ja
varsinkin uusimmat kirjat pitää aina tilata isommasta kaupungista, jossa
taasen kestää yleensä useampi päivä.
Minigolf. Ollaan miehen kanssa kierretty nyt useampi rata läpi ja on kyllä hauska laji! Sopii hyvin tälläiselle kilpailuhenkiselle pariskunnalle ja voittoja on tullut molemmille muutaman pisteen eroilla!
Sää. Elokuun sää oli ihan huippu. Vaikka syksyä oli jo ilmassa, olen viettänyt superisti aikaa ulkona, sillä
kelit on tosiaan hellinyt. Aamulla on saanut vetää jo paksua takkia ja
pitkävartista sukkaa päälle, mutta iltapäivällä riittää teeppari!
Upeeta alkanutta viikkoa!
(kuva 1. Niina Männistö)
sunnuntai 2. syyskuuta 2018
#ZEROWASTESYYSKUU
Päätin lähteä extempore toteuttamaan Zero Waste Finland ry:n viiden kohdan haastetta syyskuun ajaksi!
Näistä viidestä kohdasta neljä ensimmäistä toteutuu kiitettävästi jo nytkin, mutta syyskuun ajan vedän täysin nollalinjaa! Kestokassi kulkee mukana joka paikkaan ja hedelmät tulee ostettua irtonaisena ja ilman pussia aina kun mahdollista, mutta on tässäkin kyllä vielä jonninverran tsempattavaa! Takeaway kahveja tulee ostettua nykyään todella harvoin tai takeaway ruokaa/ tuotteita yleensä. Ruokaostokset suunnitellaan meidän taloudessa niin, että kaikki tulee käytettyä, mutta kyllä sitä valitettavasti välillä huomaa jonkun tuotteen menneen pilalle ja syömäkelvottomaksi.
Näistä viidestä kohdasta neljä ensimmäistä toteutuu kiitettävästi jo nytkin, mutta syyskuun ajan vedän täysin nollalinjaa! Kestokassi kulkee mukana joka paikkaan ja hedelmät tulee ostettua irtonaisena ja ilman pussia aina kun mahdollista, mutta on tässäkin kyllä vielä jonninverran tsempattavaa! Takeaway kahveja tulee ostettua nykyään todella harvoin tai takeaway ruokaa/ tuotteita yleensä. Ruokaostokset suunnitellaan meidän taloudessa niin, että kaikki tulee käytettyä, mutta kyllä sitä valitettavasti välillä huomaa jonkun tuotteen menneen pilalle ja syömäkelvottomaksi.
Vaikein ja haastavin kohta tulee olemaan tuo sekäjäte-kohta. Pyrin ennenkaikkea minimoimaan roskani syyskuun ajan, mutta kaikki jätteet mitä
jälkeeni jätän kierrätän ja sekajätteen otan talteen lasipurkkiin
kuukauden ajan myöhempää tarkastelua varten.
Olen kyllä innoissani tästä haasteesta, sillä pidän juuri tälläisista jutuista joissa saan nimenomaan haastaa itseni tekemään jotain tärkeää! Vitsit tästä tulee hyvä juttu!
Siispä roskatonta syyskuuta kaikille! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)