Teininä
tuli käytettyä huulikiiltoa harvasepäivä, olihan se silloin niin cool,
mutta viimeiseen kymmeneen vuoteen huulimeikkini kerrat voi laskea
kahdella kädellä. Päähäni on iskostunut ajatus, että tähän naamaan ei
voi silmiä ja huulia meikata samaan aikaan ja oikeastaan ainut meikki
jota olen aina käyttänyt on ripsiväri. Viime vuonna tuli heitettyä niin
paljon päähänpinttyneitä ajatuksia jo roskakoriin, joten tämä vuonna sama meininki saa jatkua! :D
Lushin valikoimaan kuuluu kasa meikkejä ja itselläni käytössä onkin Tunteiden Hehku puuteri ja Nuorentunut värivoide.
Molemmista olen tykännyt tosi paljon ja käytän lähes aina kun meikkaan. Päätin siis ottaa rohkean askeleen ja testata myös huulipunia. Santa Baby oli ehdoton
värivalintani, sillä tämä on niin täydellisen klassinen punainen. Santa Baby kaipasi ehdottomasti mielestäni kaverikseen huultenrajauskynän, sillä itse en saanut reunoja siisteiksi ilman. Väriä sai parhaiten irti kun sitä levitti palasta suoraan huulille, mutta käytin myös huulimeikkiin tarkoitettua sivellintä huulten reunoilla. Värin voimakkuutta on helppo säädellä ja olenkin käyttänyt palaa myös ohuelti huulilla ja laittanut päälle Ultrabalmia. Kumpa nyt vaan osaisin ottaa tämän käyttöön myös arjessa.. ja jos ei nyt joka päivä, niin edes kerran viikkoon.
En
ollut koskaan kokeillut huulikuorintaa, mutta kuullut niistä kyllä.
Lush lanseersi kaikki viime vuoden joulutuotteet myös nakuina ja
joukkoon kuului muutama huulikuorinta, joista itselleni valikoitui
testiin Black Rose. Laitoin kuorintapalaa suoraan huulille ja sen jälkeen hieroin sitä kevyesti sormella, kunnes kaikki sokeri oli sulanut pois; "Sokeri, illipevoi ja jojobaöljy kuorivat huulet pehmeiksi". Huuliin jää öljyinen ja hoidettu fiilis ja sokerinen maku. Huulten väri kirkastuu, mutta niinkään väriä palasta ei jää. En ole aiemmin hoksannut huulikuorinnan "tärkeyttä", sillä enhän ole käyttänyt huulipuniakaan.. Aionkin ottaa huulikuorinnan käyttöön aina ennen huulipunan levittämistä ja varsinkin näin talvella kuorinnalle tulee varmasti käyttöä viikottain.
Korvikset ostin Barcelonasta katukauppiaalta.. voi kuinka joku reissu olisi taas niiiin tarpeen!
//E