torstai 30. marraskuuta 2017

GRAFIIKAT







Meillä seinät ovat olleet aina melko tyhjät, mutta pikkuhiljaa olen löytänyt omaa silmää miellyttäviä juttuja. Itse pidän kodin kerroksellisuudesta ja siitä että tauluja, seinävaatteita ja kasveja seiniltä löytyy. Keittiössä meillä on Ebba Masalinin kaksi opetustaulua, olohuoneessa Teemu Järven jänis, wc:ssä maailmankartta, työhuoneessa ötökkäopetustaulu ja makuuhuoneessa macrameseinävaate ja kallojuliste. En toki halua että kaikki seinät on vuorattu täyteen, vaan kohtuus tässäkin. 

Grafiikkaa meiltä ei aiemmin löytynytkään, mutta en voinut jättää näitä kahta työtä ostamatta, kun niihin kirppisellä törmäsin. Näitä ei ollut edes vielä hinnoiteltu, kun ne silmiini osuivat, eikä itsellä ollut tietoakaan tekijästä. Maksoin töistä yhteensä 9 euroa ja olin hyvin tyytyväinen, että saisin seinillemme täytettä.



Helsigin kaasulaitos -59

Atomipilven alla -56



Kotona selvisi että grafiikat ovat Tapio Tapiovaaran tekemät. Tapio Tapiovaara oli suomalainen taidemaalari, graafikko ja lavastaja, sekä ainakin itselle tutumman Ilmari Tapiovaaran veli. Seinälle asti nämä eivät ole vielä ehtineet, sillä kaipaisin nyt pientä myllerrystä kodissamme.. tämä tulee toteutumaan kuitenkin varmasti vasta ensi vuoden puolella, joten nyt suunnitellaan!







//E

 

maanantai 27. marraskuuta 2017

OPUNTIA











Tämä upea opuntia on alusta asti ollut meidän keittiössä ja sen kasvutahtia on ollut mukava seurata, sillä se tapahtuu ihan silmissä! Kun vihdoin sain vaihdettua keväällä kaverin uusiin multiin ja kunnon purkkiin, johan alkoi tapahtua ja huminalla. Tämä silmäteräni on nimittäin kasvanut pituutta kohta puoli metriä ja kasvataa itseään myös jokaiseen suuntaan kiitettävästi. Aurinkoinen paikka keittiön pöydällä on mairea mesta oleilla ja siitä sitä ihailenkin monta kertaa päivässä. Ompa hänelle jälkeläisiäkin syntynyt vahingosta, kun kotiin tuodessa irtosi pari lehteä ja tökkäsin ne sitten multiin. Toinen babyistä kasvaa nyt äitini huomissa ja toinen onnellisesti myöskin keittiössämme (alin kuva) omassa purkissaan.



Voiko kasveja kutsua perheenjäseniksi?





//E

 

lauantai 25. marraskuuta 2017

HABITARE 2017
















Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan; tuli sitä tosiaan käytyä Habitaressakin! Iskällä (Festart Design) oli taasen osasto antiikkipuolella ja tällä kertaa varsin erilainen kuin aikaisempina vuosina. Täältä voi fiilistellä vuotta 2015 ja 2016!

Harmikseni pääsin paikaille vaan pressipäivänä keskiviikkona omien työkiireiden takia, mutta parempi edes tämä kuin ollenkaan. Iskästä saa taas olla todella ylpeä, sillä osasto oli mielestäni onnistunut ja tavaraa meni hyvin kaupaksi.

Eristyisesti messuilta mieleen jäi Mujin ja Avotakan osastot, sekä comebackin tehnyt Anno, jonka osasolta lähti testiin pari pyyhettä! 

Ensi vuoden messuja odotellessa! 




//E


keskiviikko 22. marraskuuta 2017

MACRAME KURSSILTA










Innostuin macrame-solmeilusta niin, että päätin keväällä mennä lyhyelle macramekurssille Taitokeskukseen harjoittamaan jo opittuja taitoja ja samaan lisää tietoisuutta ja tekniikkaa tähän uuteen käsityörakkauteeni! 

Näillä kursseilla on parasta tietysti itse tekemisen lisäksi kaikki ihmiset! Tälläkin kurssilla olin nuorin, mutta sepä ei menoa haittaa, päinvastoin, sillä viihdyn "mummojen" seurassa paremmin kuin hyvin!

Kurssilla hyppysistäni valmistui pieni itse suunniteltu seinävaate, johon on käytetty vain yhtä solmua, mutta simppeli onkin minun juttuni! Ostin Taitokeskuksesta materiaalit vielä toiseen samanmoiseen seinävaatteeseen, koska ajattelin lahjoa jonkun kyseisellä tekeleellä. Kuteena työssä käytin Lankavan valkaisematonta Paula-punoskudetta, paksumpaa laatua. Lankaa meni noin 250g. Vuosi sitten tehdyssä seinävaatteessa käytin "normi" Paulaa.
 
Nyt kiinnostaisikin tehdä joku vähän isompi hommeli.. kunhan vaan selkä antaa taas luvan. 




//E 


maanantai 20. marraskuuta 2017

IHANA JOULUKAKTUS JA BUCHE DE NOEL







Olin jo melkein luopunut toivosta, kun olin koko kesän ja alkusyksyn seurannut kukkalaudalla notkuvan joulukaktuksen meininkiä. Mikä hitto sitä vaivaa, kastelenko liikaa vai liian vähän, onko tää nyt oikea huone tälle kamulle? Meillä kasvit pyörivät rundia ympäri taloa, jotta jokaiselle löytyy se miellyttävin paikka, ei oo muuten helppojuttu tämä. Tästäpä voisin kirjoitella sanasen joskus enemmänkin. 

Päätin kuitenkin antaa vielä yhden mahdollisuuden ja vaihdoin kaktukseen mullat ja purkin, sekä istutin kylkeen yksittäsen "oksan" samaa kaktusta toisesta purkista. Jo muutaman viikon kuluttua huomasin selkeitä elpymisen merkkejä ja voihan riemua, kun vielä viikkoja myöhemmin huomasin että sehän on oikein alkanut puskea kukkaa!

Nyt kaktus saa luvan olla kunniapaikalla meidän keittiön pöydällä, sillä haluan nauttia näistä kukista mahdollisimman paljon ja pitkään. Yksittäinen oksanen näyttää myös elonmerkkejä ja sieltäpä taitaa pukata ihan eriväristä kukkaa esiin, tätä odotellessa! <3







Mutta kukkajutuista toiseen lempparijuttuuni eli Lushin tuotteisiin! <3 Lokakuussa Lush lanseerasi JOULUTUOTTEET ja näitä olin jo odottanut kuin kuuta nousevaa! Sain myös kutsun tuotteiden lanseeraustilaisuuteen, mutta olimme juuri silloin reissussa Barcelonassa ja harmittaa tosi tosi paljon, että en päässyt paikalle. Olen kuitenkin jo päässyt tutustumaan näihin upeisiin joulutuotteisiin, kun Lush päätti lähettää muutamia juttuja testiin, sekä olen kerennyt piipahtaa myös myymälässä

Tänä vuonna Lushin joulun sesonkituotteet eivät sisällä ollenkaan synteettisiä säilöntäaineita, ovat täysin vegaanisia ja kaikille nestemmäisille tuotteille on tehty kiinteä pakkaukseton vaihtoehto. ITKEN ONNESTA! Joulutuotteet ovat myös suurinosa limited edition, joten jos jotakin halajaa, sopii toimia ripeään! :)








Olen pessyt kasvoni nyt aamuin illoin kasvoille tarkoitetulla Coalface palalla ja olen ollut siihen hyvin tyytyväinen. Palaa on tällähetkellä noin puolet jäljellä, joten TODELLA riittoisasta tuotteesta on kyse, kuten muutkin Lushin palasaippuat. Lushin joulutervehdyksen mukana saapui ihan uusi tuttavuus Buche De Noel* kasvojenpuhdistussavi. Kun avasin purkin tiesin rakastavani tätä tuotetta heti! Se tuoksuu mielestäni aivan muovailuvahalle ja itsehän tykkään juuri (jopa todella) oudoista tuoksuista, kuten vaikka muovailuvahasta. 


Buche De Noel on tarkoitettu kasvojen puhdistamiseen, ei niinkään meikin. Siksi olenkin käyttänyt sitä aamuisin, koska tällöin meikkiä ei kasvoilla ole. Toki välillä iltaisinkin, sillä meikällä noita meikittömiäpäivä on melko usein. Tuotteessa on pienesti kuoriva efekti ja sitä ei tarvitse kuin mini-nökäreen koko kasvojen puhdistamiseen. Pesun yhteydessä tuoksu hieman muutuu mausteisemmaksi ja karpalontuoksuiseksi, mutta se ei haittaa yhtään. Myöskin saatesanat; "heleyttävä, ravitseva, talvi-ihon hemmotteluun, kirkastamaan ja kuorimaan, kosteuttamaan ja suojaamaan viimaa vastaan" saivat itseni miettimään minkä JUMALTENLAHJAN olen jälleen käsiini saanut (tähän se halleluja-käsihymiö). Ja koska kyseessä on tuoretuote on se VALMISTETTU KÄSITYÖNÄ SUOMESSA!







Iho jää pesun jälkeen ihanan pehmeäksi, kosteutetuksi ja kirkkaan näköseksi, eikä välttämättä tarvitsisi laittaa kosteusvoidetta (Magical Moringaa) ollenkaan. Nyt vielä pärjää ilman, mutta kun pakkaset alkaa paukkumaan kunnolla, uskon että olen siihen valmis uudella talvicombollani! Täältä kiittää ja kuittaa TAAS JÄLLEEN ERITTÄIN TYYTYVÄINEN Lush-lover ;)




//E




*tuote saatu



keskiviikko 15. marraskuuta 2017

HOLA BARCELONA!






Ehkä blogin sivupalkin kuvista on voinut huomata, että olen ollut reissussa ja lomalla! :) Jep Barcelona oli kohde ja viisi päivää tuli siellä vietettyä maman kanssa. Olen ihan superhappy ja reissu meni aivan täydellisen nappiin! Ilmat olivat 6/5 ja lämpöä riitti joka päivä vähintään 25 astetta ja kipusipa lämpö jopa ihan 30 asti! <3 Tämä reissu oli juuri sopivan mittainen; ehti rauhassa fiilistellä, kierrellä ja ihan vaan OLLA. Barcelona oli melko erilainen millaiseksi sen olin kuvitellut, mutta yllätyin ainoastaan positiivisesti ja haluan ehdottomasti vielä joskus sinne uudellleen.















Havaintoja Barcelonasta;

- Yleinen tunnelma oli ihana
- Ilmasto ja sää täydellinen vaikka lokakuu ja offseason
- Kannattaa varata hotelli läheltä keskustaa
- Suosittelen lämmöllä turistibusseilua
- Tarjolla paljon pizzaa ja pastaa
- Kaupunki yleisesti siisti, mutta tuntui että kaiken päällä oli kerros saastetta?
- Puhutaan melko huonosti englantia, myös nuoret
- Asiakaspalvelu oli monissa paikoissa varsinkin vaatekaupoissa jopa ala-arvoista, mutta kaikikssa paikoissa tervehdittiin aina; HOLAAA!!
- Kaupunki itsessään on ihanan symppis, eikä ihmisiä ollut yhtään liikaa
- Ota etukäteen selvää ravintoloista, jos olet ruoka-allergikko
- Todella vähän turistikrääsää missään, joka oli todella hyvä




Ajattelin kirjoittaa vielä erikseen muutaman sanasen hotellista, nähtävyyksistä ja ruoasta ym. :) Ja anytime olen valmis lähtemään takaisin!


//E