maanantai 6. elokuuta 2018

KUN KESÄ KÄÄNTYY SYKSYYN







Oikeastaan eilen ensimmäistä kertaa tuli vähän syksyinen fiilis. Lähdettiin miehen kanssa pyöräilemään äitini luokse vintage Jopojemme päällä ylpeästi ratsastaen ja tunsin sen tutun ja mahanpohjaa värisyttävän tuoksun nenässäni. Vedin ilmaa oikein kunnolla sisälle ja pystyin taas muistamaan lapsuudesta saman tuoksun. Tämä tuoksu tarkoitti koulun alkua, meidän pihan upeaa omenasatoa ja sitä että jotain jännittävää on tapahtumassa. Tuli tosi onnellinen olo.

Saatiin tyhjennettyä äidin luota yksi puska punaisistaviinimarjoista ja saatoin jo paikan päällä poimiessamme maistamaan, kuinka hyvin nämä vähän kirpsakat marjat sointuvat yhteen lempparini inkiväärin kanssa. Yhdestä puskasta saatiin noin seitsemisen litraa marjoja! 

Harmikseni supikoirat olivat jo ehtineet ennen meitä viedä karviaiset, jotka ovat ehdottomasti omia lemppareitani. Omenatkin olivat jo melkein kypsiä, mutta ei maltettu olla maistamatta. Lapsena syksyisin herkuteltiin oman pihan ja naapurissa asuvan mummun omenoilla päivittäin. Silloin talviomenoita vedettiin ihan huoletta raakana naamariin, mutta en kyllä muista kärsineeni vatsavaivoista tuolloin. Nykyisin omput on ihan ehdoton nou varsinkin talvisin.. vatsa ei kestä yhtään. 

Vielä saisi ainakin muutaman puskan verran säilöä mustiaviinimarjoja ja todella innoissaan odotellaan myös luumuja valmistuviksi. Ensimmäistä kertaa ikinä olen näin fiiliksissä ollut poimimassa marjoja ja hamstraamassa niitä niin paljon kuin mahdollista pakkasen puolelle. Viime vuoden mustikat ovat loppuneet jo kuukausia sitten, joten päätin ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti olemassa olevasta marjasadosta. Mustikkasato täällä päin ei tunnu olevan mikään päätähuimaava, mutta olisi kiva niitäkin saada edes muutama litra talven varalle. Vaikka näiden kaikkien marjojen "ilmaisuus"  kiinnostaa, mustikoista olisin valmis kyllä maksamaan. Ja vadelmat.. niitä voisin syödä kilotolkulla!

Ja sitten tänään tuli ikävä Samujin pipoa. Oikeastaan ihan hassu fiilis ja ajatus siitä että kohta tarvitaan taas pipoa ja muita lämpimiä vaatteita. Outoa.