sunnuntai 11. joulukuuta 2016

DIY JOULUKALENTERI LUUKKU 11: HAVUKRANSSI







Olin elänyt siinä ajatuksessa, että havukranssi olisi jotenkin vaikea toteuttaa, mutta tehdessäni ensimmäistä kranssia, suorastaan hämmennyin sen helppoudesta! Ensimmäisen kranssini tein Vähähaarassa opettajamme ohjauksella ja tekemiseen meni alle puolituntia! Eli kun näitä useamman tekee, homma nopeutuu vielä huomattavasti.



Tarvikkeet noin 40cm halkaisijaltaan olevaan kranssiin

- Muovikassillinen havuja
- Kaksi pajunoksaa
- Rautalankaa
- Huonot sakset tms. 



Ohje

Kerron kuvin tähän alle kranssin toteutuksesta:


Tee pajunoksista noin 20cm haljaisijaltaan oleva ympyrä ja kiinnitä yhtymäkohdasta rautalangalla. Jos sojottavat oksat häiritsee voi rautalankaa kieputtaa koko pajukranssin ympärille, mutta ei ole välttämätöntä, koska menevät kuitenkin piilon.








Tee havuista 3 - 5 oksan tupsuja jotka ovat noin 15cm pitkiä. Sommittele tupsut niin, että niiden päät ovat tasassa ja että ns. oksan oikea puoli tulee päälle.








OIKEA PUOLI



NURJAPUOLI



Kiinnitä ensimmäinen tupsu kiertämällä rautalankaa muutaman kerran pajukranssin ympärille kuvan mukaisesti.








Tee taas uusi tupsu ja kiinnitä se vain vähän matkan päähän edellisestä tupsusta. Tupsuja laitetaan kokoajan ns. päällekkäin kranssin "etupuolelle". Kranssista tulee tuuheampi mitä enemmän laitat oksia yhteen tupsuun ja mitä lähemmäs toisiaan tupsut asettelet. Jatka tupsujen laittamista, kunnes olet päässyt ensimmäiselle tupsulle asti. Yritä saada pajunoksat mahdollisimman hyvin peittoon ja viiminen tupsu ihan ensimmäisen tupsun juureen. Kiinnitä viimeisien oksien alapäät kiinni rautalangalla havujen lomasta. 








Ota rautalangasta sopivan mittainen pätkä ja tee siitä ripustuskoukku halutessasi kranssille.






KRANSSI TAKAA



 

 VALMIS!



Itse kun tykkään simppelistä tyylistä, en halunnut laittaa omaan kransiini koristeita. Mutta esim. pattereilla toimivat valot, nauhaa, kävyt tai muut luonnonmateriaalit sopisivat mielestäni kranssiin koristeiksi tosi kivasti! Näitä on kyllä pakko tehdä pukinkonttiin! 



//E