tiistai 24. tammikuuta 2017

NEW YEAR PROMISES








Uutta vuotta on kulunut jo kohta kuukausi! Aiemmin kirjoittelinkin mietteitä viime vuodesta (KLIKS), mutta nyt on aika kääntää katseet tulevaan ja tähän vuoteen. Lupauksia ja varsinkin odotuksia tälle vuodelle on paljon ja suunnittelmia myös. 





 


 

Mitäs sitä sitten tuli luvattua;

1. Ole itsellesi (ja muille) armollisempi. Tämän kohdan laitoin ykköseksi, koska on suurin haasteeni tälle vuodelle. Minkäs sitä perfektionisti luonteelleen voi, mutta toisinaan ja joissain asioissa on tuntunut, että se hankaloittaa elämää pikkuisen liikaa. Lupaan siis ottaa rennommin tiettyjen asioiden kanssa ja myös sen kanssa miten muut ihmiset asioita hoitaa/ tekee.

 
 





2. Vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa. He ovat kuitenkin elämässä tärkeintä ja aika on kovin kuluvaista, joten prioriteetit kuntoon!

3. Lue enemmän kirjoja. Katson paljon ohjelmia ja sarjoja, mutta rakastan lukemista. Olen tosi huono löytämään itselle mieleisiä kirjoja, mutta lainaan sitten vaikka kymmenen kirjaa kerralla, että sopiva löytyy. :D









4. Pidä koti siistinä. Olen hyvä järjestelemään paikkoja (olin jo ennen Konmaria ;D), mutta olen "laiskanpuoleinen" siivooja. Meillä on kyllä siistiä, mutta välillä siivousväli venyy turhan pitkäksi ja pienikin siivottomuus stressaa. Mietinkin että pitäisikö alkaa harrastaa viikottaista siivouspäivää?

5. Älä anna asioiden/ ajatuksien rajoittaa itseäsi. Eli lupaus kuuluukin että ole rohkea ja tee "mitä haluat". :D 








6. Ruokailu kuntoon! Viimeisempänä mutta ei vähäisempänä on ruokailu. Tuntuu että teemme aina samoja ruokia ja olen varsinkin töissä todella huono syömään, eli erityishuomio tähän! Haluan opetella uusia reseptejä ja kokeilla erikoisempiakin juttuja! Ja liharuoista olisin kyllä valmis luopumaan kokonaan..








Yleisesti odotukset tälle vuodelle on korkeat, mutta pyrin pitämään kuitenkin realiteetit kohdillaan. Haluan matkustaa ja lähteä extempore visiiteille!! Oppia itsestäni ja elämästä lisää. Uskon että tästä vuodesta tulee mahtava! <3





//E  

 

perjantai 13. tammikuuta 2017

MORE COFFEE, PLEASE!

















Olen aikamoinen kahvinjuoja, ja koskaan ei ole huono hetki kahville. Aamu alkaa aina kahdella kupilla ja päivän mittaan sitä tulee hörpittyä vielä 2-4 kuppia, vähän päivästä riippuen. Niin ja ihan suodatinkahvilinjalla mennään.. ainakin toistaiseksi!

Joulun alla kauppoihin ilmestyy aina kaikkia ihania joulukahveja ja ne vasta herkkua onkin! Harmittaa että myydään vaan jouluna, koska joisin mielelläni ympäri vuoden. :D Yleensä tulee kokeiltua jotain uutta kahvia ja nyt testiin pääsi Indiskan hasselpähkinäkahvi. Tämä ei varsinaisesti ollut mikään joulukahvi, mutta haistoin pussista silti heti joulun. Indiskassa taidettiin myydä myös ihan joulukahviakin.

Ihan pelkälteen omaan makuun nuo joulukahvit ovat olleet liian "mausteisia", mutta yleensä miksailen niitä tavallisen kahvin kanssa. Puolet ja puolet tai 1/3 spessukahvia joka on yleensä ihan hyvä sekoitus. Normikahveista tällä hetkellä oma lempparini on  Pauligin dark roast, joka on paahtoasteeltaan 4 eli aika tumma. Tykkään että kahvi saa olla tummapaahtoista mutta inhoan liian vahvaksi keitettyä kahvia..  Teetä en ole oppinut juomaan koskaan.


Onkos siellä muita kahvin nimeen vannovia, tai joulukahvien? :D




P.S. Ei, ei meillä enää ole hyasintteja, kuvat on napattu jo ennen joulua :P

 


//E

perjantai 6. tammikuuta 2017

2016







Palataampa muistelemaan hetkeksi vuotta 2016. Kuvituksena toimii lemppareimmat kuvat 2016. 














Viime vuoden lupauspostaus löytyy täältä KLIK! Ja summataanpas sitä ensialkuun vähäsen. Lupasin olla enemmän perheen ja ystävien kanssa, stressata vähemmän työstä ja miettiä mikä on tärkeintä elämässä, tehdä enemmän diy-juttuja ja vielä viimeisenä toteuttaa ostolakkoa.














Sanotaanko vaikka että mielestäni suoriuduin hyvin. Erityisen tyytyväinen olen tuosta ostolakko-lupauksesta, koska todella vähän on tullut ostettua oikeastaan yhtään mitään ja viimeisen silauksen asialle toi syksyllä Konmarin lukeminen. Perheen ja ystävien kanssa vietin aikaa mukavasti, mutta tänä vuonna aion panostaa siihen vielä enemmän. Työasioista en osaisi olla stressaamatta mitenkään kokonaan, mutta viime vuoden aikana tajusin sen mikä elämässä on tärkeintä ja miksi. Diy-juttujakin on tullut tehtyä hyvästi ja varsinkin tuohon toteuttamaani joulukalenteriin olen tyytyväinen. Eli lupaukset on kutakuinkin lunastettu.















Vaikka viime vuosi oli aika-ajoin melkoisenkin rankka, olen monta niin hyvää kuin huonoakin kokemusta rikkaampi. Olen iloinen että vuosi vaihtui, mutta silti kiitollinen monestakin viime vuonna tapahtuneesta asiasta. 














Ja vuoden 2016 kohokohtia oli mm. Rooman reissu äidin kanssa, Justin Bieberin keikka, tutustuminen ihan huikeaan tyyppiin, joka on nykyään yksi parhaimmista ystävistäni, hyppy tuntemattomaan työelämässä, se miten paljon olen kasvanut ihmisenä ja oppinut itsestäni, pienen siskontytön syntymä ja kaikki hetket jotka olen saanut viettää perheen, ystävien ja miehen kanssa. Ja pakko lisätä listaan vielä Konmari.. :D














Eli kiitos ja näkemiin vuosi 2016, tervetuloa huippuvuosi 2017! :

Entäs sitten lupaukset ja toiveet tälle vuodelle? Kirjoittelen niistä lisää tuonnempana. :) 




//E 

maanantai 2. tammikuuta 2017

TOSSUT












Kertaus on opintojen äiti, eikö? Nämä tossut on näkynyt täällä blogissa jo muutamaan kertaan, mutta on edelleen yksi haetuimmista postauksistani. :D Ohjeeseen pääsee tästä KLIK!

Vuoden ensimmäinen DIY on siis nämä tossut ja itseasiassa vähän kyllä huijaan, koska nämä on tehty jo viime vuoden puolella. Lahjaksi menivät jo isänpäivänä. 

Alkuvuoden DIY -postaukset saattavan jäädä vähän heikonpuoleisiksi, koska tuossa jouluna tuli värkkäiltyä niin paljon kaikkea, että nyt on vähän tekeminen hakusessa. Toki tuo Konmari Iloa säkenöivä järjestys -kirja on jo aloitettuna, joten ei tiedä mitä siitä taas seuraa. :D Toisaalta taas tätä joulufiilista riittää vielä yhä edelleen, niin miksei sitä sitten vaikka pyöräyttäisi jo joulukortteja tms.. heh, ei kai nyt sentään. 



Kivaa vuoden ensimmäistä viikkoa! :)




//E