perjantai 6. tammikuuta 2017

2016







Palataampa muistelemaan hetkeksi vuotta 2016. Kuvituksena toimii lemppareimmat kuvat 2016. 














Viime vuoden lupauspostaus löytyy täältä KLIK! Ja summataanpas sitä ensialkuun vähäsen. Lupasin olla enemmän perheen ja ystävien kanssa, stressata vähemmän työstä ja miettiä mikä on tärkeintä elämässä, tehdä enemmän diy-juttuja ja vielä viimeisenä toteuttaa ostolakkoa.














Sanotaanko vaikka että mielestäni suoriuduin hyvin. Erityisen tyytyväinen olen tuosta ostolakko-lupauksesta, koska todella vähän on tullut ostettua oikeastaan yhtään mitään ja viimeisen silauksen asialle toi syksyllä Konmarin lukeminen. Perheen ja ystävien kanssa vietin aikaa mukavasti, mutta tänä vuonna aion panostaa siihen vielä enemmän. Työasioista en osaisi olla stressaamatta mitenkään kokonaan, mutta viime vuoden aikana tajusin sen mikä elämässä on tärkeintä ja miksi. Diy-juttujakin on tullut tehtyä hyvästi ja varsinkin tuohon toteuttamaani joulukalenteriin olen tyytyväinen. Eli lupaukset on kutakuinkin lunastettu.















Vaikka viime vuosi oli aika-ajoin melkoisenkin rankka, olen monta niin hyvää kuin huonoakin kokemusta rikkaampi. Olen iloinen että vuosi vaihtui, mutta silti kiitollinen monestakin viime vuonna tapahtuneesta asiasta. 














Ja vuoden 2016 kohokohtia oli mm. Rooman reissu äidin kanssa, Justin Bieberin keikka, tutustuminen ihan huikeaan tyyppiin, joka on nykyään yksi parhaimmista ystävistäni, hyppy tuntemattomaan työelämässä, se miten paljon olen kasvanut ihmisenä ja oppinut itsestäni, pienen siskontytön syntymä ja kaikki hetket jotka olen saanut viettää perheen, ystävien ja miehen kanssa. Ja pakko lisätä listaan vielä Konmari.. :D














Eli kiitos ja näkemiin vuosi 2016, tervetuloa huippuvuosi 2017! :

Entäs sitten lupaukset ja toiveet tälle vuodelle? Kirjoittelen niistä lisää tuonnempana. :) 




//E