tiistai 24. tammikuuta 2017

NEW YEAR PROMISES








Uutta vuotta on kulunut jo kohta kuukausi! Aiemmin kirjoittelinkin mietteitä viime vuodesta (KLIKS), mutta nyt on aika kääntää katseet tulevaan ja tähän vuoteen. Lupauksia ja varsinkin odotuksia tälle vuodelle on paljon ja suunnittelmia myös. 





 


 

Mitäs sitä sitten tuli luvattua;

1. Ole itsellesi (ja muille) armollisempi. Tämän kohdan laitoin ykköseksi, koska on suurin haasteeni tälle vuodelle. Minkäs sitä perfektionisti luonteelleen voi, mutta toisinaan ja joissain asioissa on tuntunut, että se hankaloittaa elämää pikkuisen liikaa. Lupaan siis ottaa rennommin tiettyjen asioiden kanssa ja myös sen kanssa miten muut ihmiset asioita hoitaa/ tekee.

 
 





2. Vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa. He ovat kuitenkin elämässä tärkeintä ja aika on kovin kuluvaista, joten prioriteetit kuntoon!

3. Lue enemmän kirjoja. Katson paljon ohjelmia ja sarjoja, mutta rakastan lukemista. Olen tosi huono löytämään itselle mieleisiä kirjoja, mutta lainaan sitten vaikka kymmenen kirjaa kerralla, että sopiva löytyy. :D









4. Pidä koti siistinä. Olen hyvä järjestelemään paikkoja (olin jo ennen Konmaria ;D), mutta olen "laiskanpuoleinen" siivooja. Meillä on kyllä siistiä, mutta välillä siivousväli venyy turhan pitkäksi ja pienikin siivottomuus stressaa. Mietinkin että pitäisikö alkaa harrastaa viikottaista siivouspäivää?

5. Älä anna asioiden/ ajatuksien rajoittaa itseäsi. Eli lupaus kuuluukin että ole rohkea ja tee "mitä haluat". :D 








6. Ruokailu kuntoon! Viimeisempänä mutta ei vähäisempänä on ruokailu. Tuntuu että teemme aina samoja ruokia ja olen varsinkin töissä todella huono syömään, eli erityishuomio tähän! Haluan opetella uusia reseptejä ja kokeilla erikoisempiakin juttuja! Ja liharuoista olisin kyllä valmis luopumaan kokonaan..








Yleisesti odotukset tälle vuodelle on korkeat, mutta pyrin pitämään kuitenkin realiteetit kohdillaan. Haluan matkustaa ja lähteä extempore visiiteille!! Oppia itsestäni ja elämästä lisää. Uskon että tästä vuodesta tulee mahtava! <3





//E