keskiviikko 26. joulukuuta 2012

All I want for christmas is YOU!



Niin ne neljä vapaapäivää ja JOULU ovat taas ohi. Voih surku. Olisin ihan mielelläni jatkanut tätä rentoilua ja mitääntekemättömyyttä vaikka vielä ainakin viikon. Mutta pakko myöntää, että tänään jouluruoka alkoi jo maistua vähän puulta, jota ei olettaisi tapahtuvan ikinä. Kaikki loppuu aikanaan, mutta onneksi ensi vuonna on taas toivon mukaan joulu.. 

Omasta mielestäni en olisi välttämättä lahjoja ansainnut tänä jouluna ollenkaan mutta jonkun mielestä kyllä, koska paljon kivoja juttuja sain. Pukki toi mm. farkut, talvitakin, harkkosakset, peltisen Pikku-Myy rasian <3 josta tulee koulussa ompelutarvikkeiden säilytyspaikka, ruokapöydän (kröhöm.), Artekin tarjottimet mustavalkoisena tietenkin, Muumi talvisesonki mukin, ja Xbox- pelikonsolin, jonka hommasimme puoliksi rakkaan miehen kanssa.

Näinä joulunpyhinä tulee aina ajateltua kaikkea tulevaisuuteen liittyvää ja kaikkea sitä mitä haluaisi tehdä tulevana vuotena. Mutta toiveista ja haaveista lisää lähempänä uuttavuotta, eli ihan muutaman päivän päästä!



Meidän suuri ja kaunis OIKEA kuusi, jonka rakas mies kaatoi ihan itse metsästä <3
Näistä pikku kristallipalloista on tullut ehdottomat suosikki koristeeni!
Tupsukehikolla valkoisesta revitystä kankaasta tehty koriste. Tätä pitää kokeilla ensi vuonna pitsistä tai tyllistä.
Sinellistä löytyneet sydämet pääsivät myös kuuseen.
Lasiset mustat pallot Ikeasta.
Tänä vuonna kuusemme sai ensimmäistä kertaa oikeat sähkövalot!
Kuusi tuo sisälle hyvää tuoksua ja mieltä.
Kauniit virkatut ja tärkätyt tähtikoristeet.
Tupsuja tupsuja lisää tupsuja!
Tämä lasinenpallo löytyi viime vuonna Stockalta.
Herkät sydämet.
Vihdosta viimein tämä äidin tekemä paperinarupallo sai valot sisäänsä ja voih, se on ihana!
Paperitähden valot ovat himmenneet..
Herkkuja karkkeja!
PÖYTÄÄÄÄ!!
Tämä valoköynnös on itsetehty paperista <3
Tämän nostalgisen koristeen sain tänä vuonna omaan kotiini. On ollut aina ehdottomasti joulun hienoin koriste.
Pikku-Myy rasia ja Finnyn kunnon harkkosakset.
Artekin tarjottimet. Molemmille oma!
Indiskasta ostettu kiva kulkuskoriste.




Huomenna töihin ja arki alkaa taas. Jotain hyvää sentään töihin menemisessä on nimittäin ALENNUSMYYNNIT!