Tämän vuoden joulukortit syntyivät lähes täysin jo olemassa olevilla materiaaleilla, joita kotoa löytyi. Ainoastaan kirjekuoret ostin näitä kortteja varten. Vaikka punainen ei ole sitten YHTÄÄN mun juttu, valikoitui sitä himppusen verran kortteihin, sillä veikkaanpa että aika monelle muulle punainen kuuluu jouluun. Mielestäni korteista olisi tullut myös ehkä vähän ankeat ilman minkäänlaista väripilkkua. Kortit ovat näköisiäni, mutta kompromissilla varustettuna (eli siis se punainen). :D
Juuttikangas on ylijäämää viime jouluksi tehdystä joulukuusenmatosta, sydämet tein Fiskarsin leikkurilla ja porot painoin leimasimella. Myös Dymokoneelle löytyi käyttöä tämän vuoden kortteihin.
HUOMENNA 12.12 on viimeinen päivä postittaa kotimaan joulutervehdykset joulun ikimerkillä tai 0,95€ postimaksulla. Kortit voi toki vielä postittaa tämän jälkeenkin 20.12 asti kotimaan ikimerkillä tai 1,40€ postimaksulla.
Alle kaksi viikkoa jouluun, kääk!
//E
Tähän postaukseen olen koonnut muutamia lemppari DIY juttuja viime vuoden joulukalenteristani. Tässäpä siis inspiraatiota ammennettavaksi myös tälle vuodelle;
Luukku 1. (klik) paljastui itsetekemäni joulukalenteri! Viime jouluna kalenterini teemana oli hyvinvointi.
Luukku 4. (klik) sisältää ohjeen megahelppoihin adventtikynttilöihin, jotka kaivoinkin jo esille ennen ensimmäistä adventtia taas palamaan.
Luukku 5. (klik) löytyy nuo tosi kivat tähdet, joita ajattelin tehdä tälle joululle vielä lisää!
Luukku 11. (klik) piti sisällään havukranssin, joita innostuin tekemään lahjaksi asti viime vuonna. Tänä jouluna kiinnostelee taas kranssien teko!
Kaikki jouluaiheiset postaukset viimevuodelta löytyy diy joulukalenteri tunnisteen alta!
//E
Istuskelin Barcelonassa (taannoin) ihanan hotellimme kattoterassilla ja selailin tyytyväisenä Instagramia lomatunnelmissa. Sielläpä tuli sitten vastaan jotain kauan himoitsemaani, haluttua ja lämpöistä, nimittäin Samujin Chunky beanie -pipo! Olen yrittänyt kyseistä pipoa saada omakseni jo kahden vuoden ajan, mutta aina se oli loppuunmyyty! Nyt pipo oli tullut Samujin nettisivuille myyntiin ja voitte vaan kuvitella, kun meikä syöksyy hotellihuoneeseemme näpyttelemään tilausta menemään kauheella paniikilla. :D
Siispä olen nyt sitten enemmän kuin onnellinen uuden pipon omistaja, sillä vaihtoehtoja ei enää ollut, että ottaako vai jättää. Värivalinta oli varsin helppo; mustameleerattu - tietenkin. Pipo on materiaaleiltaan 50% superkid mohairia, 32% polyamidia ja 18% merinovillaa. Kun tämän päätin kotiuttaa, syntyi myös samalla päätös siitä, että käyn taasen läpi kaappeja ja laatikoita ja laitan kiertoon tavaraa. Kirppispöydän varaan varmasti ensi vuoden alkuun ja joulun jälkeen Konmaritusta kehiin. Siitä onkin jo reilu vuosi, kun runsaalla kädellä tuli tehtyä siivousraivausta, joten jo onkin aika uudelle, tosin tällä kertaa kyllä paljon paljon pienimuotoisemmalle Konmaritukselle.
Nyt saa kunnon pakkaset tulla, vaikka ei kelit ole estänyt ennenkään pipoa pitämästä. :)
//E
Tänä
syksynä on tullut tehtyä aikas kivoja ja hyviä löytöjä kirppiksiltä ja
aikaisemmissa postauksissakin mainitut Arabian kukkaruukku ja grafiikat
ovat myöskin tämän syksyn satoa.
Jokin
aika sitten eteen tuli 7 kappaletta upeita Saara Hopean
purkkeja (superedullisesti), jotka vielä toistaiseksi odottavat käyttöönottoa ja
maustevaraston laajentumista. Tämä löytö sai jopa iskänkin vähän
kateelliseksi.
Iso
pyöreä Ilvestölkki lähti mukaan todella kohtuulliseen hintaan, enkä
vieläkään epäröi ostaa näitä lisää, sillä käyttöä löytyy aina!
Viimeisimpänä Aarikan upea kukko, joka vähän erilaisessa värityksessä vilahti Habitare postauksessa. Tämän ostovaiheessa olin jo varma ettei tule meille jäämään, mutta kuinkas kävikään, sinne se on keittiön hyllylle jämähtänyt ihmettelemään meidän elämää.
Näiden lisäksi on tullut tehtyä pienempiä kivoja löytöjä arkea helpottamaan. Kyllä kirppistely on vaan niin mukavaa!
Upeaa alkanutta viikkoa!
//E
Heippati! Kirjoittelinkin tuossa hetki sitten, että olen tutustunut myös Lushin parfyymivalikoimaan ja testiin valikoitui Sikkim Girls. Olen tykännyt tästä tuoksusta tooooodella paljon ja sanoisin että siitä tuli ehdottomasti uusi signature-tuoksuni, jos näin itse voi sanoa!
Barcelonassa ollessamme törmäsinkin jo uudistuneisiin parfyymipulloihin, jotka tällöin eivät vielä olleet suomessa lanseerattu ja ihmettelinkin putelien muuttunutta ulkonäköä. Eipä kulunut aikaakaan kotiin palaamisen jälkeen, kun meiliin kilahti postia uudistuneesta parfyymivalikoimasta. Onnekseni Sikkim Girls löytyy edelleen valikoimasta, mutta uusia parfyymeja oli tullut useampia!
Kun pääsin näitä uutukaisia tuoksuttelemaan, omaksi suosikseni näistä valikoitui ehdottomasti Cardamom Coffee (ylläri). Tuoksusta tulee itselleni vahvasti mieleen joulu. Tämä tuoksu on muutenkin jotenkin ihanan lämmin ja mausteinen ja juuri sellainen pikkuisen mystinen. Nestemäisiä parfyymeja löytyy nykyään kahta kokoa 30ml ja 100ml, näiden lisäksi kiinteä parfyymi sekä hauskat saippuakortit. Saippuakortit olikin itselle aivan uusi tuttavuus ja näppärä tapa esimerkisi kokeilla onko tuoksu kiva tai vaikka antaa tälläinen kortti lahjaksi! Pitää kyllä vielä ehdottomasti tälläistä testata!
Vaikka olen vannoutunut Elbow Greasen käyttäjä on se saanut rinnalleen supervoiteen eli ULTRABALMIN! Elbow Grease sopii paremmin vartalolle, mutta Ultrabalmia ostin lähinnä huulirasvaksi, mutta onpa sitä muuallekkin vartaloon tullut laitettua. Olen käyttänyt aiemmin huulilla Hurraaw:n tiettyä putkiloa, mutta tätäpä ei löytynyt enää mistään, joten päätin taasen kääntyä Lushin puoleen. Ultrabalm valikoitui käyttöön lähinnä sen takia, että kaipasin vaihteeksi ihan hajutonta ja mautonta tuotetta huulille. Nimensä mukaisesti ja käytössä todettu; ALL PURPOSE BALM. Tuote on myös täydellinen siitä että siinä on käytetty tasan KOLMEA ainesosaa; luomujojobaöljyä, kandelillavahaa ja ruusuvahaa, eikä siis myöskään sisällä säilöntäaineita.
Viimeisempänä esittelyyn pääsee Shades Of Gold Frankincence & Myrrh kimallepala*. Tämä tuote on jotain täysin poikkeuksellista meikkipussissani, mutta välillä pitää hypätä pois omalta mukavuusalueelta. :D Eli kuten sanotaan - glitter kuuluu juhlaan, päätin omalta osalta toteuttaa tämän meikillä (so not me). Tässä pakkauksettomassa kimallepalassa on kolmea eri kullansävyä, joita voi käyttää esimerkiksi huulilla, silmämeikissä ja iholla yleensä. Omasta mielestäni palaa oli helpoin käyttää siitä suoraan levittämällä tai ottamalla sitä ensin sormeen ja sitten levittämällä silmämeikisi. Pala on mukavan pigmenttinen ja sillä saa loihdittua kyllä vaikka minkälaisen meikin.. itse vielä harjoittelen! Palaa tulee varmasti enimmäkseen käytettyä juhlaan, mutta arjessa highlighterina. SOGF&M* on joulun limited edition tuote ja palan kimalle on tehty merilevästä, eikä muovista!
//E
*tuote saatu