perjantai 8. tammikuuta 2016

NEW YEAR














Uusi vuosi uudet kujeet, eikö se niin aina mene? Tälle vuodelle on paljonkin suunnitelmia ja ajatuksia ja ihan hurjasti kaikkea mitä haluaa tehdä, toteuttaa ja niin edelleen. Koko (vuosi) joulukuu meni hirveässä kiireessä ja ihan sumussa. Paljon tapahtui, mutta väärässä paikassa. Tuntui, että ei saanut aikaiseksi läheskään kaikkea mitä halusi, vaikka olin loppupeleissä ihan suht tyytyväinen, hankkimiini lahjoihin, sain tehtyä joulukortit ja Helsingissäkin tuli pyörähdettyä vielä toka vikalla jouluviikolla rakkaan kanssa. Joulun alusajasta kuuluisi mielestäni nauttia, eikä mennä kauhealla höökillä eteenpäin ja tajuta joulun jälkeen että AHA. 


Tätä vuotta on kuin onkin jo kulunut reilu viikko ja ajattelin koota alle vähän lupauksia ja ajatuksia vuodelle 2016:


1. Tänä vuonna haluan panostaa entistä enemmän aikaan minulle tärkeiden ihmisten kanssa, sekä myös omaan aikaan. Rakkaiden ihmisten, kuten varsinkin miehen, äidin, isin, pikkuveljen ja siskon tyttöjen kanssa haluan ehdottomasti viettää enemmän aikaa. Kuvien karvakasa sietäisi myös saada enemmän haleja ja rapsutuksia. Haluan myös nähdä ystäviäni enemmän - heitä pitäisi vaalia!! Aion muistaa useammin, että aina rahalla ei saa onnea, vaan rakkaiden kanssa vietetyllä ajalla. Tämä olkoon yksi mottoni tälle vuodelle! 

2. Työ vie ihan hirveästi aikaa omasta elämästä ja usein tuntuu että koko elämä pyörii muutenkin sen ympärillä. Tämä olkoon isoin uuden vuoden lupaus, että työ on vaan työtä ja keskittyä enemmmän muuhun elämään. Elämässä on kuitenkn tärkeämpiäkin asioita kuin työ ja siitä stressaaminen. Työ on kuitenkin edelleen todella tärkeä juttu (tietenkin), mutta pitää osata rajottaa! :P

3. Haluan tehdä enemmän diy juttuja, kuten kutoa ja virkata, sekä muutenkin puuhailla kotona enemmän kaikenlaista. Vähähaaraan menen tietysti taas heti maanantaina! Saan käsillätekemisestä niin paljon hyvää oloa ja -mieltä sekä stressin lievitystä, että sukkaa pitäsi kutoa 24/7! 

4. Ja sitten vielä sellainen, että nyt alkoi ostolakko! Vaikka en ole enää oikeastaan harrastanut ns. "ostelua", loppukoon se nyt kokonaan. Haluan ostaa/saada vain oikeasti tarpeellista ja kunnon laatua. En halua ostaa enää yhtäkään turhaa juttua, vaan mielummin säästän niin kauan, että sitten saan juuri sitä mitä haluan. Houkutuksilta en tule välttymään, mutta aion pysyä vahvana ja laittaa rahaa säästöön pitempää onnea ajatellen, kuten esimerkiksi jotain reissua tai isompaa hankintaa varten. Mietin tätä samaa juttua myös siinä vaiheessa, kun aion ostaa lahjoja muille ja aika hyvin jo toteutuikin joululahja hankinnoissa. 


Näiden neljän lisäksi lupauslista on vielä melko pitkä, kuten: lue kirjoja, syö hyvin, käytä hammaslankaa, ole kiltimpi, älä stressaa, osta oma koti, ole tehokkaampi, älä tuhlaa aikaa ym. ym ym... :D






Mitäs siellä on menty lupailemaan?











Translation: My promises to this year is 1. Spend more time with your loveones, 2. Don`t think and stress work all the time, 3. Do more diy things, 4. Don´t "spend" money! Also promise: read more, eat well, be nice, buy house, don`t waste time etc etc.. :D