sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

HUUDA lipasto

Olin jo pitkään haaveillut isosta lipastosta, joka nielisi sisäänsä ns. koko elämäni, no tai ainakin osan siitä. Kolusin kirppareita ja kierrätyskeskuksia, mutta tuloksetta. Uutta en halunnut ostaa, koska haluan tuunata lipastosta oman näköiseni ja uudet ovat törkeän hintaisia. Päätinkin sitten katsoa mitä Huuto.netistä löytyisi. Tunnukset kyllä löytyy ja selailen sivuja melko useinkin, mutta mitään varsinaisia löytöjä en ole koskaan tehnyt.

Selailin sivuja ehkä noin viikon verran tosi ahkerasti ja sitten se löytyi! Ihana valtavan iso valkoinen lipasto jossa oli peräti 10 laatikkoa! Ja myyjän mukaan lipasto on kuin uusi ja ollut hyvissä käsissä. Kuvassakaan ei näkynyt vikoja. Vau, olin aivan myyty! Onnekseni huudossa oli se "Osta heti" vaihtoehto ja tosiaan ostin sen heti. Hinta oli 100€, mikä ei mielestäni ollut paljoa tuollaisesta löydöstä. Alkuperäinen hinta myyjän mukaan oli melkein 400€, olinkin onnekas että hän halusi päästä nopeasti eroon tästä ihanasta lipastosta.

Mutkien kautta lipasto vihdoin saatiin kotiin. Nooh, se ei sitten ollutkaan niin hyvässä kunnossa, kuin myyjä antoi olettaa. Lipasto oli melko hutera ja osa laatikoista oli rikki. Lipastosta oli myös lähtenyt pieniä paloja irti, mutta niitä ei kuvassa ollut, eikä myyjä ollut niistä maininnut. Matkalla kotiin lipasto hajosi vielä  lisää ja se oli melkein kokonaan palasina. Menetin uskoni jo koko lipastoon, mutta onnekseni minulla on niin ihana mies, joka lupasi korjata sen kuin uudeksi.



Lipaston mitat K: 90cm, L: 150cm, S: 50cm



Tuunaus kuvia ja -tarinoita tulossa..





perjantai 1. huhtikuuta 2011

Alpakkaa

Messuilta tarttui mukaan myös muuta mukavaa "sädekehäni" lisäksi. Tietysti rutkasti ideoita ja uusia ulottuvuuksia, mutta myös muutama pehmeä lankakerä. Ihastelin äidin kanssa Dropsin osastolla lankojen väri- ja materiaali skaalaa sekä asusteita useita kertoja ja olisinkin halunnut ostaa kaiken. Ihmetyksekseni rohkaisin mieleni ja ostin jotain aivan normaalista poikkeavaa väriä, nimittäin keltaista! Kaksi kokonaista kerää 100% alpakkaa, jonka väri on keltainen, siis huh huh! Alpakkaa olen halunnut kokeilla materiaalina jo pitkään, mutta sitten tuli ongelma, mitä tekisin? 
Lankaa oli yhteensä vain 100g eli sillä ei pitkälle pötkitä. Vaihtoehtoja miettiessäni päätyisin joko pipoon tai kämmekkäisiin, joten päätinkin sitten etsiä Dropsin sivuilta sopivan ohjeen. 




Sivuilta löytyi tosi paljon varteenotettavia vaihtoehtoja, joita langalla voisi tehdä. Päädyin lopulta pipoon ja ihan perus sellaiseen, koska väri on melko hallitseva, en halunnut siihen mitään lisää. Muokkasin ohjetta hieman omakseni ja lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen. Ahkerana kutojana tein pipon yhdessä illassa, mutta ei paineita! 


Tarvikkeet

Perus pipoon tarvitset Drops Alpaca- lankaa n. 100g
40cm pitkän pyöröpuikon nro. 4


Ohje

Pään koosta riippuen luo pipoon nro. 4 pyöröpuikoille 
54/55 - 56/57 - 58/59cm = 90 - 96 - 102s. 
Neulo oikeaa niin kauan, kunnes pipo on mielestäsi sopivan pituinen n. 27cm. 
Kierrä lanka kaikkien silmukoiden läpi ja kiristä kunnolla.
Päätä sisäpuolelle. 


Yellow is new black?







sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Käsityömessut Åbo 2011

Jee, pääsin vihdoin viettämään kahden keskeistä laatu aikaa rakkaan äitini kanssa kun päätimme lähteä messuilemaan Turkuun. Käsityöt ovat olleet myös äidilleni aina rakas harrastus (mistä mahtaa johtua oma innostukseni.) 


Messuilla oli paljon uutta ja mielenkiintoista nähtävää. Silmääni pistivät ihanat pehmoiset langat ja värikkäät maton kuteet, erilaiset käsityö menetelmät ja erityisesti yksi johon päätin tutustua lähemmin. Nimittäin Knifty Knitter! Siis aivan mahtava väline jolla pystyy tekemään vaikka mitä! Hullaannuin täysin ja olin jo valmis lähtemään kotiin päästäkseni tekemään kaikkia ihanuuksia.


Knifty Knitter (sädekehäni)

Knifty Knitterillä tekeminen on erittäin helppoa ja nopeaa, sillä voi tehdä joko ympyrää tai suoraa. Lankaa vain kierretään nuppien ympärille ja koukutaan ne toistensa yli. 
Hahah, tämän ei ole tarkoitus olla mikäään myyntipuhe! 

Messuilla Knifty Knitterillä oli tehty esim. koreja, huiveja, toppi, lamppuja, verhoja, peittoja ym. Myös eri materiaaleja oli käytetty, kuten erilaisia ja vahvuisia villalankoja ja paperinarua. Knifty Knitteriä oli muistaakseni 4 eri kokoa, mutta itse valitsin tämän suurimman joka on ympärysmitaltaan 90cm.




Laitan tänne pian tekeleitä ja kokeiluja sädekehällä.