lauantai 8. marraskuuta 2014

Saana & Olli After the Storm



























Saana ja Olli Myrskyn Jälkeen

Kuvat: Unto Rautio | http://www.untorautio.com/








Voi Saana ja Olli, teitte sen taas, nimittäin aivan MIELETTÖMÄN HIENON Myrskyn Jälkeen kuosin. Rakkautta ensi silmäyksellä sanoisin. Itselleni tulee tästä kuosista mieleen kasvistot ja vähän myös Ebba Masalinin opetustaulut. 
Saanaa ja Ollia löytyy kotoa vain itse kutomana, mutta tätä kuosia on ehdottomasti saatava! Katsotaan josko Lontoon reissun jälkeen on vielä roposia tilillä, lähtee yksi tyyny tilaukseen ;D



























Translation: Saana and Olli new pattern After the Storm, I`m loving it.


torstai 6. marraskuuta 2014

Wooden Star






















Kun taannoisella Ikea reissulla jätin paperisen valotähden ihan viime hetkillä pois ostoksistani, tein yllättäen oikean valinnan. Joskus jonkun asian ostamatta jättäminen on jäänyt harmittamaan oikein kunnolla, mutta voisi myös sanoa niin, että välillä on kyllä sekin harmittanut, että on mennyt tuhlaamaan rahansa johonkin ihan turhaan. Hutiostoksia kuitenkin onneksi harvemmin enää tulee nykyään tehtyä. 
Mutta koko asian pointti oli siinä, että löysin vielä paremman valotähden ja tätä aion lainata ikkunaamme ainakin täksi jouluksi. Olen ihan tietoisesti yrittänyt "rajoittaa" uuden ostamista ja mielummin sitten hassailen pikkurahoilla kirpparilla. Ainakin tähän asti olen tullut jopa onnellisemmaksi löydöistäni kirppikseltä, kuin kaupasta. Toki voin ihan rehellisesti myöntää, että kaupoilla tulee käytyä edelleen ja välillä pitääkin vähän shoppailla. :) 





























Translation: Sometimes it is good to borrow things. I love 2hand and try to buy less as possible new stuff. I know that I can`t ever stop shopping in stores, but I consider more what to buy.


maanantai 3. marraskuuta 2014

London Calling!

























Meikä lähtee Lontooseen ensi viikolla! JEEEE! Olen, miten sen nyt sanoisi: IHAN MEGASUPERHYPER INNOISSANIIIII!!











(Kuvat Pinterest)




















Translation: I am going to visit in LONDON!!!! Sooo exited!