Tein viime vuonna muutamat neulotut babypantsit varastoon, koska ikinä ei voi tietää milloin niitä tarvitaan! :D Enkä aavistanut tuolloin että uusimmalle siskontytölle olisivat juuri tähän hetkeen sopivat! ;)
Housut ovat Novitan talvi 2014 lehdestä, mutta en kyseistä mallia valitettavasti Novitan nettisivuilta löytänyt! Muita vastaavia kivoja kylläkin, joten klikkailkaapa itsenne Novitan sivulle KLIK!
Vauvan vaatteita on siitä mukava tehdä että valmistuvat ripeästi, mutta huono puoli niissä on se, että käyttöikä on lyhyt vauvojen kasvaessa niin hurjaa vauhtia! Mielestäni nuo Novitan ihanat värikkäät Nalle Taika-langat, joita kyseisissä pöksyissäkin käytin ovat niin superkivoja juurikin vauvojen ja lapsien neuleissa.
Nämä pökät kääriytyvät pukinkonttiin yhdessä Möhköfantin kanssa :)
//E
Nämä kuvat on jo muutamien viikkojen takaa, kun maassa oli vielä lunta. Toivon todella että lunta tulee vielä ennen joulua ja eihän jouluun ole enää kuin tasan kuukausi! KÄÄK!
Ollaan yritetty miehen kanssa vähän kunnostautua ulkoilun saralla ja pyritty käymään edes kerran viikossa ulkona samoilemassa. Meillä täällä maalla on kyllä enemmän kuin otollinen ympäristö lähteä metsään tai oikaista pellon poikki jonnekin. :D Rusinan kanssa tulee toki päivittäin käytyä ulkona, mutta näille metsäretkille ja pidemmille lenkeille ollaan lähdetty kahdestaan. Näiltä retkiltä mukaan yleensä tarttuu myös jotain.. lähinnä risuja, varpuja ja oksia tai ainakin hyvä mieli.
Tälle viikolle tuli yht`äkkiä paljon menoa ja meininkiä, mutta se on aina mukavaa! Ja lauantaina taas nokka kohti Helsinkiä!
//E
Meidän perheessä käytetään paljon villasukkia ja varsinkin mies kuluttaa niitä useammat puhki vuodessa. Olen soveltanut miehen sukan ohjeen Novitan perusvillasukan ohjeesta, koska Novitan ohje on lestistä liian leveä. Olen myös omille sukille tehnyt saman, jos olen käyttänyt juurikin tätä perusvillasukan ohjetta.
Miehen jalan koko on 44 ja loin sukkaa varten 52 silmukkaa eli 42 kokoiselle jalalle tarkoitetun ohjeen mukaan. Novitan sivuille on ilmestynyt tälläinen mittataulukko KLIK, josta löytyy myös muutamille välikoillle silmukkamäärät.
Tarvikkeet
Reilu 100g Novita 7 Veljestä Nostalgia lankaa (myydään 100g kerissä)
Sukkapuikot 3 1/2
Ohje
Ohje on muuten sama kuin Novitan perusvillasukassa KLIK joten se kannattaa katsoa sivuilta, mutta tässä vielä omat muutokset sukkaan:
- Luo 52 silmukkaa ja jaa silmukat 1 ja 3 puikoille 12 silmukkaa ja 2 ja 4 puikolle 14 silmukkaa.
- Kantalappuun tulee 26 silmukkaa.
- Kantapohjan kavennuksessa keskelle jätetään 8 silmukkaa.
- Kantalappujen reunasta poimitaan 14 silmukkaa
Ja jos haluaa pärjätä yhdellä 100g kerällä, kannattaa tehdä esimerkiksi lyhyemmät varret! Itse ostin keriä kaksi, mutta aion tehdä vielä toiset samanlaiset sukat ja lisätä mustaa lankaa raitoina joukkoon! :) Niin ja ilmeisesti tämä Novita 7 Veljestä Nostalgia lanka on poistumassa valikoimasta!
//E