torstai 10. marraskuuta 2011

Säärystimet





Olen käyttänyt säärystimiä viimeksi yläasteella ja siitä on jo ihan hirveästi aikaa. Silloiset säärystimeni olivat tietysti omatekoiset, mutta aivan hirveät ja ne piti jostain kumman syystä venyttää koko kengän päälle (woot?). Siitä tähän päivään asti säärystimet ovat olleet mielestäni out, mutta jostain syystä tänä syksynä ihastuin taas uudelleen. Mietin ensin tekisinkö pitkävartiset villasukat vai säärystimet, mutta päädyin kuitenkin säärystimiin, koska ne ovat paljon käytännöllisemmät ja kaikkiin syksy/talvi kenkiini ei edes mahdu villasukkaa.
En löytänyt montaakaan säärystinohjetta, joten päätin suunnitella ne itse. Mustat niiden olla pitää (tietenkin) ja pituus voisi olla ainakin polveen saakka. Niissä saisi olla myös kuvioita ja ne saisivat olla sen verran tiukat, että pysyisivät ylhäällä ilman että niitä pitää nykiä kokoajan. Tälläiset niistä sitten tuli:




Tarvikkeet


Sukkapuikot nro. 3,5 (5kpl +  1 kpl apupuikko)
Novitan mustaa 7 veljestä lankaa n. 200g


Ohje



Luo kahdelle sukkapuikolle 68 silmukkaa (silmukat luodaan kahdelle puikolle, ettei aloitus ole kiristävä). Aloita joustinneule *2 oikein - 2 nurin* ja jaa silmukat samalla neljälle puikolle, 17 silmukkaa jokaiselle. Toista joustinneuletta *-* koko kerros. Neulo joustinneuletta 3 cm. Aloita sitten neulomaan ruutupiirroksen 1 kerrokselta ohjeen mukaan 17 silmukan kuviota. Toista kokoajan kerroksia 1-10. Kun olet neulonut 10 kerrosta 12 kertaa aloita joustinneule. Neulo joustinneuletta 3 cm ja päätä silmukat joustinneuletta tehden. Tee toinen säärystin samoin. Säärystimen pituudeksi tulee n. 47cm ja ne ovat polvipituiset tälläiselle 164 cm pitkälle. 


Ruutupiirros 17 s x 10 krs.


Silmukoiden merkitykset


Kohokuvio


Valmiit säärystimet











Psst, joulukorttien teko on jo alkanut ja parin viikon päästä lähdetään taas messuilemaan, ja tällä kertaa Tampereelle.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Turusta



Olin antanut rakkaalle siskolleni syntymäpäivälahjaksi vähän erilaisen lahjan, nimittäin lupauksen että veisin hänet Osaava Nainen messuille Turkuun ja viettäisimme päivän yhdessä. No tämä päivä sitten vihdoin tuli (edellis viikonloppuna) ja lähdimme lauantaiaamuna kello 9.00 kohti Turkua. Matka meni nopeasti ja pysähdyimme aamupalallakin. 
Sisälle messuille ja ensimmäiseen halliin päästyämme olin tyrmistynyt! Eihän täällä ole mitään, vain muutama koju! Nooh, koko messualue olikin sitten kierretty vähän yli tunnissa ja olin kyllä tooosi pettynyt. Teimme kuitenkin vielä toisen nopean ostoskierroksen, kun ensimmäisellä vain katselimme. Onneksi mukaan tarttui sentään jotain, ettei koko messut olleet ihan turhat. 
Messuilta lähdimme katsomaan isiä, joka meitä jo liikkeessään odotteli. Meidän oli tarkoitus lähteä yhdessä syömään, kunhan kello löisi kaksi ja isi laittaisi liikkeen kiinni. Isin liikkeeseen on aina tosi kiva mennä, tietenkin koska isi itse on siellä ja sen takia että liike on pullollaan kaikkea ihanaa tavaraa. Minulla on aina ollut tapana ihastella tavaroita ja kertoa isille mitä kaikkea voisin ostaa häneltä, eli siis lähestulkoon kaiken. Tällä kertaa minua kiinnosti erityisesti hauskan näköiset kalafiguurit ja messinkilamput. Messinkilampusta olenkin jo haaveillut vähän aikaa ja joku kiva sellainen sopisi meidän olohuoneeseen niin hyvin.
Kohta kello tulikin jo kaksi ja ovet laitettiin lukkoon. Lähdimme kohti aurajokea ja laivaravintolaa, joka oli kuulemma loistomesta. Ja niinhän se sitten olikin. Otimme kaikki kolme seisovanpöydän ja ruokaa riitti. Ensin syötiin alkuruokia sitten pääruokia ja vielä lopuksi vähän jälkkäriä ja kahvia. Kala-ihmisenä söinkin suurimmaksi osaksi kalaa, mikä oli aivan törkeän hyvää ja olisin voinut syödä sitä vaikka vielä kuinka paljon jos massu olisi antanut periksi. Meillä kaikilla oli tosi mukavaa, enkä yhtään muista koska viimeksi olisimme olleet kolmestaan jossain. Tälläista kaipaan enemmän. Syötyämme aloimme tekemään lähtöä, minä ja sisko kohti Ikeaa (tietenkin) ja isi pääkaupunkiseudulle.
Ikeasta lähdin etsimään lähinnä "joulukamaa", mutta kappasvaan niitä ei ollut edes vielä laitettu esille (vaikka muualla jo on)! Tylsää! Emme kuitenkaan ihan tyhjin käsin lähteneet, mutta jouduin taas harmikseni vähän pettymään. 
Kotimatkalla pysähdyimme vielä kahvittelemaan ja juttelemaan päivästä. Minusta päivän tarkoitus, eli viettää laatuaikaa siskoni kanssa onnistui loistavasti. Päivä ei mennyt ihan ajatellun mukaisesti, mutta eipä se loppuviimeksi enää edes haitannut. Kiitos siis rakas sisko ja rakas isi.


Käsin ja kasvivärillä värjätty lanka (Kasvi karjalanminttu)

Ihana käsintehty kaulakoru

Tupsukehikot ostettiin Novitan messuosastolta

Tupsukehikko 7cm ja ensimmäinen kokeilu

Ikeasta löytyi kivan värinen mittanauha








Messinkilamppuja ja muita hienoja tavaroita voi käydä katsomassa täällä: http://www.festartdesign.com/

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Pinkkiä prinsessalle








Puro sai taas virrata, kun tein pesisprinsessalle syysilmoihin sopivat huivin ja pipon. Novitan Puro lanka on mielestäni oiva valinta varsinkin pipoihin ja huiveihin, koska se on 100% villaa ja on pehmoinen ja lämmin iholla. Väriksi valitsin taas Kajastuksen, koska siinähän on kaikki prinsessojen lempi värit. Yksityiskohtina käytin pinkkejä suloisia nappeja, jotka tekevät asusteista juuri pesisprinsessalle tarkoitettuja.


Tarvikkeet


Novita Puro lankaa (Kajastus) 150g
Sukkapuikot nro. 6 (5kpl)
9kpl pinkkejä nappeja
Neula
Virkkuukoukku


Ohje


Pipo (eskari-ikäiselle)
Luo 64 silmukkaa nro. 6 puikolle. Neulo joustinneuletta 2s oikein 2s nurin ja jaa silmukat neljälle puikolle eli 16s jokaiselle. Neulo joustinneuletta n. 4cm ja aloita sileäneule. Kun olet neulonut sileää n. 7cm aloita kavennukset. Tee kavennukset neulomalla jokaisen puikon alussa ja keskellä 2s oikein yhteeen eli kerroksella kaventuu 8s. Toista kavennukset joka toinen kerros, kunnes silmukoita on jälellä 24. Tämän jälkeen tee kavennukset joka kerros, kunnes silmukoita on jälkellä 8. Katkaise lanka, vedä silmukoiden läpi ja päätä nurjalle puolelle. Päättele langat. Kiinnitä kolme nappia pipon etupuolelle tasaisin välein. 




Huivi (eskari-ikäiselle)
Luo 26 silmukka nro. 6 puikolle. Neulo joustinneuletta 2s oikein 2s nurin kunnes huivin pituus on n. 170cm. Päätä silmukat löyhästi joustinneuletta tehden. Päättele langat. Tee huiviin hapsut. Leikkaa 2kpl n. 30 cm pitkää lankaa (=yksi hapsu) kiinnitä hapsu reunaan virrkkuukoukun avulla tekemällä hevosenhäntäsolmu. Tee hapsuja molempiin reunoihin 7 kpl ja kiinnitä ne tasavälein. Jos haluat voit letittää tai solmia hapsut. Kiinnitä kolme nappia huivin molempiin reunoihin tasasin välein.










Prinsessa on itse myös innostunut käsitöistä ja osaa jo virkata. Toivon ja uskon että hänestä tulee vielä yhtä innokas käsitöidentekijä kuin tädistäänkin.